Varokaa, ±õ²õä³¾¾±±ð²õ on täällä! Ratkiriemukas uusi sarja alkaa. Kaamea kakkaräjähdys lennättää ministerin Kuuhun kesken iltatoimien. Vielä pahempaa on tiedossa â€� paljastuu, että kaiken takana on hullu keksijä, joka uhkaa uusilla räjäytyksillä, jos kukaan ei ratkaise hänen kieroa arvoitustaan. Poliisivoimien ylpeys ja keulakuva, sankarillinen ±õ²õä³¾¾±±ð²õ, ei aikaile, vaan ryhtyy heti selvittämään tapausta. Yhdeksänvuotias Oona tietää kuitenkin, että Isämiehen tutkimukset ovat silkkaa isäilyä. Oonalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Tää oli kyllä lasten mielestä varsinainen hitti. Niin hitti, että esikoinen on puhunut tästä kirjasta kaikille, jotka ovat vähänkään halunneet kuunnella. Niin hitti, että hän on suositellut tätä kaikille kavereilleen. Iltasatu hetkeä ei ole koskaan meillä odotettu niin kuumeisesti kuin tämän kirjan kohdalla.
Lapset antoivat tälle täydet pisteet ja kyllähän kakkahuumori meillä lapsiin aina uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Nauratti tämä itseäkin, eräs kohta niinkin paljon että naurettiin lasten kanssa vedet silmissä vartin verran, äiti ehkä enemmänkin lasten hysteeriselle naurulle. Mutta, vaikkei tässä suoranaista kiroilua olekkaan, niin sen tyylisiä sanoja että meidän 6vee niitä alkoi hokemaan, koska niin siinä kirjassakin sanottiin.
Arttu Unkari on kirjoittanut kuitenkin kirjan, joka uppoaa hyvin kohderyhmään. Typeriä ja koheltavia aikuisia, lennokas tarina ja sitä lapsia naurettavaa pieru-kakkahuumoria. Tämän pariin voi vinkata sellaisiakin lapsia, joille lukeminen ei normaalisti niin maistu. Jos ei jaksa lukea koko kirjaa, voi aina kurkata sivulle 85.
Arttu. R. Unkari, taas yksi kirjoittava luokanopettaja, mainostaa kirjailija itseään Aamu-tv:ssä, siis tarkoitan omassa kirjassaan olevassa pilakuvassa, jossa hän kiemurtelee kiusaantuneena Aamu-tvssä ja jota päähenkilö... äähh, antaa olla.. No, pakko myöntää, että tämä luokanopettaja kyllä tietää mitä kentällä kaivataan, puoliälytöntä kohellusta, outoja tyyppejä, fiksuja lapsia, hölmöjä aikuisia, hauskaa kuvitusta, puhekuplia ja räjähtävää kakkahuumoria. Ja jos haluat tietää asiasta enemmän ilman koko kirjan lukemista voit hypätä suoraan kirjan sivulle 85, mutta se on kyllä sitten huijaamista.
Vaikka mun henkilökohtaisessa ohjelmoinnissa aikanaan viritettiin kakkahuumorinappi vähän väärälle taajuudelle, niin uskonpa, että tämän lajin huumorista tykkäävien mielestä ovat palikat nyt kohdillaan. Neljäs tähti tipahtaakin siitä, että kenttää on kuunneltu ja rasittava piilokasvattaminen on unohdettu tai ainakin piilotettu to-del-la hyvin. Kuvituskin on tasokas. Ja se kaikkea kommentoiva mielensäpahoittaja-mummo. Tästä tulee koulukirjastohitti.
Jos jotain muuttaisin, niin päähenkilön sukupuolen. Miksi, oi miksi se ei voi olla poika! Kotimaisessa (ja käännetyssä) lastenkirjallisuudessa vain osapuilleen 80 %: ssa on päähenkilönä tyttö ja niistä 20 %:sta puolet on ristoräppääjiä ja konstia. *Huokaus* Ja puhun nyt lapsille suunnatusta lastenkirjallisuudesta, vaikka eipä tilanne nuorten osalta ole paljoakaan sen parempi. Lukemisen sukupuolittamista tämäkin.
Mutta asiaan, vinkkaukseen ehdottomasti, jos tätä nyt edes tarvitsee vinkata. Sopii parhaiten kolmos-nelos-vitosille, mutta käy kyllä kaikille ykkösestä kutoseen Kuuden vanha "testilukija" ei ollut pysyä housuissaan. Harmi ettei tähän saa ääniliitettä.
Nojoo..nämähän lähtevät kirjaston hyllystä pelkällä nimellä. Kyllä luokanopettajat vaan tietävät, mistä kannattaa kirjoittaa. Omaan makuun kakkahuumoria oli vähän liikaa, mutta saatoinkin samaistua enemmän joka sivulla kommentoivaan mummoon. Mutta pakko myöntää, että kyllä minuakin vähän isämiehen superluulo ja voileivät naurattivat.
Vuoden vaihtuminen merkitsee meidän putiikissamme kolmosluokkalaisten invaasioita ja koska vinkkauslistani kaipaa uutta verta, nappasin käpäliini Arttu Unkarin ja Kai Vaalion romaanin "±õ²õä³¾¾±±ð²õ ja räjähtävä kakka" (Otava, 2020). En ole ikinä ollut eritehuumorin ylin ystävä, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Kaikki alkaa siitä, kun opetusministeri Misukka Kylänen istuu lukemassa vessanpöntöllä ja yhtäkkiä räjähtävä kakka lennättää hänet kuuhun. Tapausta alkaa tutkia poliisi Ensio Luokkanen, jolla hänen kolmosluokkalaisen tyttärensä Oonan mukaan...
... on supervoima. Supervoimien mukana tulee tietysti supersankarinimi ja sen takia kutsun isää Isämieheksi. Mun iskä, Ensio Luokkanen. ±õ²õä³¾¾±±ð²õ. Maailman surkein supersankari. Miksi maailman surkein? Anna kun selitän. Isämiehen supervoima ei ole mikään sellainen hieno, kuten lasersädekatse tai supernopeus, tappava hyperpahanhajuinen hengitys tai näkymättömyys. Isä ei osaa lentää eikä pysäyttää aikaa. Ei. Meidän isällä on Superluulo. (s. 19)
Superluulo tarkoittaa lyhyesti sitä, että isä luulee osaavansa kaiken ja vieläpä olevansa paras ihan kaikessa, urheilusta vitsien kertomiseen ja pahamaineisten iskävoileipien tekemiseen. Ja tietysti rikosten ratkaisemiseen.
Vitsi on tietysti siinä, ettei isä osaa mitään, mutta ikoksia joudutaan silti ratkomaan oikein olan takaa, kun hullu tiedemies uhkaa räjäyttää viikon sisällä yhtä jos toista, mukaan luettuna kaikki maan koulut. ±õ²õä³¾¾±±ð²õ luulee tietenkin pystyvänsä ratkomaan rikokset, mutta mitenkähän mahtaa käydä? No, onneksi Oona ja hänen paras ystävänsä Eeli ovat myös paikalla.
Ei tässä nyt kovin kunnianhimoista lastenkirjallisuutta olla kirjoitettu, mutta lopputulos on yllättävän viihdyttävä myös tämmöisen keski-ikäisen jäykkiksen mielestä ja ainakin tämän sivuston perusteella se on naurattanut myös varsinaista kohderyhmää. Lukijoita Isämiehellä onkin riittänyt siinä määrin, että sarjaan ilmestyy tänä vuonna jo seitsemäs romaani. Kaipa sekin jostain jotain kertoo!
Hehee, täähän oli hauska! Erityisesti ilahdutti sanaväännökset (Stockmann/Maks�-Tonni, Guggenheim/Füffenheim), Pikku-Pöpön päiväkoti ja ankeuttajamummo. Niin ja se, että nyt kohelletaan Neropatin tyyliin meidän Helsingissä. Pientä editointia oisin tosin vielä kaivannut, välillä tuntui vähän puuduttavalta. Mutta kohderyhmään varmaan uppoaa kuin se kikkare pottaan.
Super-Dad und die explodierende Kacke ist natürlich ein Hammer- Titel - und wird die Zielgruppe mehr als begeistern.Ìý Der finnische Comic Roman strotzt nur so vor lustigen Ideen, (Fäkal-)Humor und die Geschichte passt total dazu. Die Geschichte beginnt damit, dass die Bildungsministerin, eine ehemalige Schönheitskönigin, Fernsehstar und Youtuberin, die gerade lesen lernt, auf der Toilette sitzt und durch eine Explosion auf den Mond geschossen wird. Oonas Vater, der titelgebende "Super-Dad" ist Polizist und will den Fall aufklären.Ìý Mir hat sehr gut gefallen, dass natürlich wie in allen guten Kinder- und Jugendbüchern die Kinder die Helden sind - und hier wird es auf die Spitze getrieben. Oonas Vater macht furchtbare Dad-Jokes, ist hoffnungslos begriffsstutzig und überschätzt sich total. Oona und ihr Freund allerdings sind wie in solchen Büchern üblich, clever, schnell und witzig.Ìý Eine nette Idee ist die Seite 85 und die miesepetrige Oma, die uns durch das ganze Buch hindurch anmeckert und sogar selbst in Erscheinung tritt in der Geschichte.Ìý Die Texte und die Auflösung der Geschichte haben mir gut gefallen und ich fand die finnischen Namen und die Anspielungen in den Namen und auf jeden Fall die Gesellschafts- und Schulkritik sehr gelungen. Einzig die Bilder waren nicht so ganz meins, mir gefallen die Figuren nicht sooo gut. Aber alles in allem ein lustiger Comic Roman mit tollen Ideen!
Lapsia ehkä naurattaa minua ei. Kaikkea kommentoida mummo oli ihan hyvä, mutta kirja ei naurattanut itseäni kertaakaan. En voi vinkata semmoista, mistä en itse pidä. Jotenkin kökkö juoni ja se vaan jatkui ja jatkui. Samaistuin mummoon: "Eikö tämä jo lopu?"
Tykkään kakkahuumorista. Osa läheisistäni kärsii tästä välillä, joten onneksi on tällaisia helmiä, joiden puoleen kääntyä ja joiden äärellä iloita.
Tässä on oivaltavia sanaleikkejä ja hauskoja nimiväännöksiä. Isämiehen hahmossa tiivistyy hyvin miesselittämisen idea.
Kokonaisuutena ihan jees. On vallan ok, että välillä tajunnan sijaan räjähtää kakka.
Mit einem Titel wie „Super-Dad und die explodierende Kacke� muss man sich nicht wundern, wenn der Inhalt genauso schräg wie der Titel ist. Die Geschichte beginnt bereits auf außergewöhnliche Weise: Eine Bildungsministerin wird durch eine Toilettenexplosion zum Mond katapultiert. Klarer Fall für Super-Dad, der sich selbst als „bester Ermittler der Welt� sieht... dabei aber ständig auf der Leitung steht. Zum Glück hat er seine clevere Tochter Oona und ihren Freund an seiner Seite, die mit Verstand und Witz für Ordnung sorgen.
Der Humor bewegt sich größtenteils auf der Fäkal-Ebene. Wer das nicht mag, wird mit dem Buch vermutlich nicht warm. Doch für Kinder, die albernen, schrägen Humor lieben, ist es ein wahres Fest. Trotz der absurden Handlung gibt es auch clevere Kommentare auf die Gesellschaft, die der Geschichte auch für Erwachsene interessant macht.
Die Gestaltung des Buches finde ich auch sehr gelungen. Das Buch ist eigentlich kein Comic, wie die Beschreibung es behauptet. Es gibt aber viele bunte Illustrationen und einige comic-artige Elementen, die das Lesen abwechslungsreichÌýmachen. Der Schreibstil ist locker und die Kapitel kurz. Die Action schreitet schnell voran, sodass das Buch auch für Lesemuffel geeignet ist. Ich finde aber die finnischen Namen gewöhnungsbedürftig und sie können für Kinder schwierig zu lesen sein.
Super-Dad und die explodierende Kacke ist genau so verrückt, wie der Titel vermuten lässt � und das ist auch gut so! In diesem finnischen Comic-Krimi jagt eine absurde Szene die nächste, während sich Super-Dad, seines Zeichens "bester Ermittler der Welt", mal wieder völlig überschätzt. Zum Glück hat er seine kluge Tochter Oona, die das Chaos � inklusive explodierender Toiletten, fieser Diebe und miesepetriger Omas � wieder in den Griff bekommt.
Der Humor bewegt sich vor allem auf der Fäkal-Ebene: Kacke, Pups & Co. geben den Ton an. Wer sich daran stört, sollte lieber die Finger davon lassen. Doch für Kinder, die schrägen, albernen Humor lieben, ist dieses Buch ein absolutes Fest. Die bunten Illustrationen und kurzen Kapitel machen es leicht verdaulich (im wahrsten Sinne des Wortes), und auch die kleinen Seitenhiebe auf Gesellschaft und Schule bringen eine unerwartete Tiefe in die Geschichte.
Fazit: Ein herrlich abgedrehtes Buch, das junge Leser*innen zum Lachen bringt. Wer skandinavischen Humor und chaotische Krimi-Abenteuer mag, wird hier auf seine Kosten kommen. Für Erwachsene mit empfindlichem Humor vielleicht eine Herausforderung, aber genau das macht den Charme aus!
Super-Dad ist von Beruf Polizist und hält sich für den Allerbesten auf der Welt! Das ist leider nicht der Fall, denn er stellt sich ziemlich dämlich an, als die Bildungsministerin durch eine furchtbare Kack-Explosion auf den Mond befördert wird. Der Verursacher dieser Explosion droht mit weiteren Anschlägen - und diese ereignen sich auch. Doch Super-Dad bringt nichts auf die Reihe und verbreitet nur Chaos. Zum Glück hat er eine superintelligente Tochter Oona, die zusammen mit ihrem Freund Eeli die Sache in die Hand nimmt und somit ihrem Vater auf die Sprünge hilft. Übrigens sind in diesem Buch die meisten Erwachsenen ziemlich unterbelichtet - ich sage nur Hausmeister!
Also, wer auf Fäkal-Humor und skurrile Typen, die nicht durchblicken, steht, ist hier genau richtig. Das Buch ist ansonsten humorvoll geschrieben und mit passenden Illustrationen versehen. Am besten gefiel mir die Oma, die immer und überall ihren Senf dazu gibt.
"Super-Dad und die explodierende Kacke" von Arttu Unkari und Kai Vaalio ist ein Kinderbuch, dass Kriminalfall und Comedy miteinander verbindet. Der Leser begleitet Super-Dad und seine Tochter Oona bei der Ermittlung eines sonderbaren Täters. Dieser will alle Schulen explodieren lassen. Die Geschichte ist skurril, lustig, verrückt, interessant, spannend - und noch so viel mehr. Begleitet wird die Geschichte von sehr passenden Illustrationen, die der Geschichte zusätzlichen Pep geben. Besonders amüsant sind die immer wieder auftauchenden Kommentare einer älteren Dame. Diese sorgen für zusätzliches Schmunzeln. Es gibt viele überraschende Wendungen und es bleibt bis zum Schluss spannend, wer der Täter ist und wie die Explosion gestoppt werden kann. Ich empfehle das Buch für Groß und Klein.
Kerrassaan nerokasta, koska ±õ²õä³¾¾±±ð²õtä lukiessa sekä äiti että Kapteeni Kalsari-harrastaja olivat huvittuneita. Ekaluokkalainen oli niin innostunut, että luki puhekuplia jo sitä tahtia, että piti yrittää hillitä vauhtia. Nokkelia nimiä ja yksityiskohtia (äitiä nauratti myös se Füffenheimin roikkuva F-kirjain taidemuseo-sanan edessä, Maks'-tonnin kyltit ja opetusministerin pätevyys) sekä mahtava mummu-hahmo.
Jos jotakin olisin muuttanut, niin ehkä ne kirosanat olisi voinut jättää pois - hittoon ollaan totuttu Lassia ja Leeviä lukiessa, mutta sitä pidemmälle ei olisi ollut tarvetta mennä.
Ottaessani tämän kirjan hyppysiini mietin, että joko tässä osutaan napakymppiin tai sit lipsahdetaan pahasti kakkahuumorin pimeälle puolelle. Alun vessanpöntön räjäytys uhkasikin lipsauttaa koko teoksen chaisseksi, mutta loppujen lopuksi selvittiin komeesti plussan puolelle. Juuri sopivan ilkikurista ja itseironista sarkasmia kihisevä tekele mummoineen päivineen. Melkein sääliksi kävi pahisparkaa, jonka vanhemmat eivät kyllä olleet ajatelleet sekuntia pidempään lapsosensa nimeä päättäessään. :D
Letkeää luettavaa alakouluikäisille pieruhuumorin ystäville. ±õ²õä³¾¾±±ð²õ hahmona oli näin isän näkökulmasta myös hauska, välillä itsellänikin superluulo kun meinaa puskea pintaan. Kommentoiva mummo oli myös hauska.
Kuitenkin jotain jäi puuttumaan... sekä minun että lasten mielestä tarina ja itse poliisityö oli liian itsestäänselvä ja helppo. Ehkä ollaan vaan kaikki jo liian vanhoja?
Hauska suomalainen kirja kapteeni kalsarien ja neropattien jalan jäljillä. Kertoo kolmasluokkalaisesta tytöstä, ja runsaan tekstinsä vuoksi sopiikin varmasti paremmin kolmasluokkalaisille. Kuitenkin paljon ja sujuvasti lukeva kakkonenkin voi tähän kirjaan tykästyä. Paljon kiroilua, ou-nou!
Ei jotenkin itseä jaksa naurattaa tämä kakkahuumori, mutta varmasti kohderyhmälleen mieleen. Samaa tasoa kuin Kinneyt. Aikuisille hauskoja sanaleikkejä.
En selvästikään kuulu tämän kirjan kohderyhmään. Ei jaksanut huvittaa ranskalaisittain murtaen puhuva taiteilija ja jokseenkin kulunut taidepilkka, missiopetusministeri tai oikeiden nimien nimiväännökset. Eikä se kakkahuumori. Kirjassa kaikkea tosikkomaisesti kommentoiva mummo taitaa olla sielunsisareni.
Olihan tässä toki nokkelia lapsia, jotka joutuivat selvittämään mysteerit pöhköjen aikuisten puolesta kaikenlaisia konsteja käyttämällä. Vanha sarjistemppu "piiloudutaan poplariin ja esitetään aikuista" nähtiin myös. Kuvitusta on runsaasti, joten tähän voi olla vähän lukevan helpompi tartttua. Ehkä. En minä tiedä. Ilmeisesti kuitenkin lapset ovat pitäneet kirjaa hauskana, mitä nyt muutamista lukemistani blogijutuista voi jotain päätellä. Että tämä pistemäärä sitten tosikkoaikuiselta.