Leena Krohnin novellit ovat kuin miniatyyrejä, joilla on oma sisäistynyt maisemansa esseen, novellin ja proosarunon välimaastossa. Kokoelman miniatyyrit tallentavat värisevän täsmällisin viivoin kaupungin atmosfääriä, sen kasvoja, huoneita ja perspektiivejä, niitä muistoja ja silmänräpäyksiä, joista kohtalot kutoutuvat.
Erilliset novellit yhdistää näkemykselliseksi kokonaisuudeksi Donna Quijoten uljas ja omituinen hahmo, joka kulkee halki kaupungin kuhinan toivon ja kestävyyden airuena.
Leena Krohn on ainutlaatuinen suomalainen kirjailija. Kukaan ei mielestäni hallitse kieltämme kuten Krohn, joka luo jokaiseen virkkeeseen syvää kiehtovuutta ja kauneutta. Lisäksi Krohnin proosa iskee syvälle, saa ajattelemaan ja herättää voimakkaita tuntemuksia ja mielikuvia. Se toimii lyyrisen epäsuorasti, mutta on helppolukuista, eteenpäin vaivattomasti soljuvaa.
”Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia� koostuu hyvin lyhyistä novelleista, jotka kytkeytyvät toisiinsa yhteisten hahmojen kautta. Lopputulosta voisi itse asiassa pitää romaanina, mutta en haluaisi alistaa kertakaikkiaan täydellisisä, itsenäisesti kirkkaana loistavia tekstejä luvuiksi.
Krohn on kertonut ammentaneensa kokoelmaan omaa elämäänsä, minäkertoja on Krohn itse, Donna Quijote Krohnin hyvä ystävä. Näkökulma on mielenkiintoinen, sillä tarinat tuntuvat liitävän korkealla arkitodellisuuden yläpuolella, ne ovat täynnä taikaa ja unta. Miten mikään biografinen voi tarrata alitajuntaan kiinni näin voimallisesti?
Krohnin kielenkäyttö nousi paikoin jopa poeettisiin sfääreihin, mitä se ei turhan usein tee, mutta tuttu ja turvallinen pöyhkeilemätön ja sovitteleva tyyli oli tässäkin kyseenalaistamaton hallitsija. Lyhyet tarinat kiertyivät anonyymin päähenkilön ja Donna Quijote-ystättären kaulojen ja säärien ympärille, yhteiset tuttavat poikkesivat näyttämölle ja poistuivat aivan yhtä tuntemattomina kuin tulivatkin, ja kivuliaimmin paikoin jäin kaipaamaan lisää - lisää kirjaimia, lisää sivuja, lisää yhteyksiä. Sievän sievä, vähän hajautunut ja kuluneiden hahmojen tähdittämä pienoisromaani.
Ihmeellisiä pieniä tarinoita, "miniatyyreja", elämästä kaupungissa, jossa sekä kohdataan ihmisiä että kuljetaan heidän ohitseen. Krohnin kieli on kaunista, jokainen sana ja lause harkittu, mutta siloisen pinnan sijaan lukiessa joutuu pohtimaan, arvailemaan, tulkitsemaan.