"Voi, mikä kirja! Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge on ehkä parasta kirjallisuutta, mitä kuvitella saattaa. Vaikka Olive on vanha nainen, hän kasvaa. Se on lohduttavaa ja samalla saakelin pelottavaa. Niin kauan kun on elämää on myös pakko kohdata itsensä joka päivä.

Strout kirjoittaa rujosta ja kylmästä Olivesta, joka osaa myös itkeä. Strout kirjoittaa myös Mainesta, rannikon pikkukylän asukkaista ja samalla amerikkalaisuudesta. Stroutin kerrontatyyli on salakavalan vaikuttavaa: yhtäkkiä sitä tuntee näkevänsä jokaisen ihmisen rakastettavaan sisimpään, näkee heidän (ja samalla oman) pienuutensa ja näkee heidän elämänsä isot murheet.

Oliven ja Henryn avioliitto, kylän rakkaudet, pettämiset, kateudet, ilkeydet, kiltteydet, heikkoudet ja ihmisten sinnikkyys - miten riipaisevaa on ihmisten elämä. Stroutin kerronnassa on jotain samaa kuin John Williamsin Stonerissa - koko elämä.

Kristiina Rikmanin suomennostyö on loistavaa, kerrassaan nautittavaa luettavaa."

"A whirlwind of passion, trying to decipher the world and its stage with all of its characters, telling how stories and films and art is and are more real than our world.
I love Bergman and I love Persona, I love writing and analysing and reading and therefore this was an absolute pleasure. So many layers, so much wind and breath.
This should've one the Finlandia prize it was nominated to. Nothing wrong with the winner, but this was such a force of nature and a display of power that I've never experienced anything quite like this. A never-ending whirl of analysis, so deep and wide, yet very controlled and holding its gaze in its centre the hold time: the man, the myth, the legend. The funny thing about this is that when writing about the genius of these people Hakkarainen is only displaying her geniosity. Absolutely devastatingly magnificent."

"Mitäs muuta kuin nostalgian tuulia tarjoilee Pauli Kallion käsikirjoittama ja Kyky Ahosen kuvittama Maalaispunkin päiväkirja. Sulin jo ensimmäisillä sivuilla, kun Niva-Kaijan koulun pääovet piirtyivät välkälle rientävän nuorison taustalla. Kun siihen lisätään paikkakunnan murre ja keikkareissut, niin onhan tämä nyt.

Nivalan ainoa maalaispunkki on kymmenen vuotta vanhempi kuin minä, mutta ajeli samanlaisella Saabilla vuonna 1979 Kalliontiellä Nivalassa kuin minä sitten myöhemmin. Kasettia käännettiin vielä 1989 ja Suomi-rockihan siellä useimmin soi. Tuiskulan keikat ja kesäiset reissut maakunnan keikkapaikoille olivat edelleen lauantaisia huveja minunkin maalaisnuoruudessani. Pauli Kallio lähti Tampereelle opiskelemaan kirjallisuutta ja niinhän tein sitten minäkin. En tunne muita kirjallisuudenopiskelijoita Nivalasta.

Pauli Kallion kirjoittajan kyvyt näkyvät historiikeissa ja haastattelussa, joita teoksessa on ripoteltu sarjakuvatarinoiden väliin. Hänen asiantuntemuksensa ja innostuksensa välittyy mainiosti. Keikkareissu "Pihtiputtaalle" Ratsian Jyri Honkavaaran mökille ja siitä Elämäjärvelle Pelle Miljoonan keikalle on suorastaan eeppinen.

Lainasin teoksen Nivalan kirjastosta kuukausi sitten ja luin sen tänään, kun olin taas Nelostiellä matkalla pohjoiseen kotikonnuille. Pihtiputtaan kohilla päässä soi Lontoon skidit."

"Kiihkeä ja kiinnostava, toisaalta yllättävänkin naiivi ja kömpelö. Tässä yhdistyy jotenkin kummalla tavalla vetävyys ja silti omituisen pinnalliseksi, paikoin epäuskottavaksikin käyneet käänteet. Kokonaisuudessa oli silti jotain sen verran hurmaavaa, että sain luettua loppuun, vaikka pari kuukautta siihen kokonaisuudessaan menikin.

2,5 tähteä."