Å·±¦ÓéÀÖ

Eric Clapton muistelee värikästä ja musiikillisesti enimmäkseen varsin antoisaa elämäänsä simppelisti nimetyssä kirjassa "Eric Clapton - Elämäkerta" (Otava, 2008). En ole ikinä ollut Claptonin ykkösfani, mutta 1960- ja 70-lukujen musiikin ystävänä olen kyllä kuunnellut oman leiviskäni hänen soittoaan niin Creamin ja Blind Faithin kaltaisissa yhtyeissä kuin soolonakin.

Elämäkerrassa keskeiseen osaan nousee bluesin ohella monta vuosikymmentä kestänyt päihdehelvetti, jota addiktiolle altis kitaristi muistelee uorastaan inhorealistisesti. Claptonin ihmissuhteisiin liittyi myös - tai ehkä edellämainitusta johtuen - monenlaista ikävää ja suorastaan julmaa säätämistä. Lienee syytä nostaa hattua niille ihmisille, jotka ovat moisia touhuja joutuneet vierestä katselemaan. Samalla voi uhrata muutaman ajatuksen sille, miten helposti luommekaan kliseisen rock'n'roll-kohelluksen ympärille jonkinlaisen romanttisen sädekehän. Clapton mainitsee itsekin ottaneensa mallia Charlie Parkerin kaltaisten jazzlegendojen elämäntyylistä, eikä se päättynyt kovin hyvin.

Clapton myönsi lopulta olevansa alkoholisti, hankkiutui hoitoon ja sai itsensä kuiville. Elämäkerran loppupuolella myös tarina muuttuu kuivaksi ja sitä olisi voinut aavistuksen verran tiivistää, mikä johtuu siitäkin, että kiinnostavimmat levytykset ovat jo takana eikä kauhean rikkaan rocktähden seestynyt perhe-elämä puhuttele erityisemmin.

Suomennoksesta en keksinyt muuta napisemisen aihetta kuin sen tavallisen, eli miten ihmeessä niin moni kääntäjä haluaa nimetä maailman suurimman urheiluturnauksen "jalkapallon maailmancupiksi"? Se on MM-kisat, hyvänen aika!

Kolme ja puoli tähteä.