Å·±¦ÓéÀÖ

“Craftsman Ilmarinen wept
Every evening for his woman,
Weeping sleepless through the nights
And fasting through the days;
In the early hours complaining,
Every morning sighing for her,
Lamenting for his lovely lost one,
For his dear one in the grave.
For a month he swung no hammer,
Did not touch the copper handle,
and the clinking forge was silent.

Said the craftsman Ilmarinen:
"I poor fellow, do not know
How to live or how survive;
Sitting up or lying down
Nights are long and time is tedious.
I am troubled, low in spirit.

'Lonely are the nights now,lonely
And the mornings dreary, dreary.
In my sleeping I am troubled,
But the waking is the saddest.
It's not for evening that I'm lonely,
Not for morning that I'm dreary,
Not for olden times lamenting,
But I'm lonely for my loved one,
Dreary for the missing of her,
Lamenting for my dark-browed lovely.

'Often in these days it happens,
Happens in my midnight dreaming
that I stretch my hand out touching,
touching something that is nothing...”
― Elias Lönnrot, The Kalevala

“sinä hulluna huusit
rakasta minua

ja minähän

aivan hulluna rakastin”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“Silloin susi, jonka kanssa Aalo oli juossut, yhtäkkiä muutti muotoansa.

Metsän halki kulki elävä ja väkevä henkäys, niinkuin jättikeuhkot olisivat henkäisseet, ja koko korpi vavahti näkymättäin askelten astunnasta, ja suuret siivet, joitten leveyttä ei kenkään kuolevainen vielä ole mitannut, kätkivät korven salatumpaan pimentoon kuin on aarnikuusien katve.

Sillä tämä susi oli Diabolus sylvarum elikkä Metsän Henki, vaikka hän nyt vasta oikian hahmonsa edestoi.”
― Aino Kallas, Sudenmorsian

“minä teinitunnelmainen
boheemiromantikko
rappion kanssa flirttailija tietysti

haluan m²âös
raunioitua oikein”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“kun jonkun menettää
ei hänessä menetä

pelkästään häntä


kokonainen pienoiskulttuuri siinä katoaa

tavat
sanat
tottumukset
paikat
eleet
ilmeet

yksi salainen maailma

rakas ja käsitettävä
keskellä tätä käsittämätöntä

tuhoutuu

se on kaksijäsenisen alkuperäiskansan tuho
sukupuutto

ei se voi syntyä uudestaan kenenkään kanssa


kerran tuhottu

pysyy tuhottuna aina”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“En tiedä pelkäävätkö he tuolia vai minua, vai olemmeko me heidän silmissään yksi ja sama, jonkinlainen kyborgi, p²âörä-Maria.”
― Maija Haavisto, Marian ilmestyskirja

“I'm writing to hold on to you.”
― Henriikka Tavi, Toivo

“istuimme niitä pitkiä iltoja
silti aina liian lyhyitä

ahmimme toisiamme kuin pelossa että
kaikki loppuu äkkiä”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“me rakas opimme edellisten
sukupolvien virheistä

osasimme tehdä ne samat”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“aikaa sitten
lapsen yksinäisyydessä
satumaailmoissa

ajattelin että jossain joskus
täytyy olla joku

että sinä jonkin aikaa olit se

ei ole ihan vähän sanottu”
― Arno Kotro, Musta morsian

“Hän oli sonnustautunut kiireestä kantapäähän soopelinmustaan haarniskaan ja seistessään saliin johtavan oven kynnyksellä hän näytti tuomion enkeliltä. Kaikki hänessä oli järkkymättömän mustaa alkaen kypärän sulkatöyhtöstä, joka heilahteli pienimmästäkin liikahduksesta, aina aseisiin saakka, jotka olivat erehtymättömästi sota-aseita eivätkä niitä koristeita, joita ritarit tavallisesti käyttivät juhlissa.”
― Juliette Benzoni, Il suffit d'un amour 1e partie

“–Suutelen jalkojanne, ihana rouva! Ja menen jonnekin muualle suremaan onnetonta tähteäni...ja teidän huonoa makuanne! Samalla uudistan tuttavuuteni erinoimaisen Beaune-viininne kanssa. Se näiden kirottujen burgundien kunniaksi on sentään sanottava, että he osaavat valmistaa viiniä!”
― Juliette Benzoni, Il suffit d'un amour 1e partie

“Jos mun tuttuni tulisi,
Ennen nähtyni näkyisi,
Sille kättä käppäjäisin,
Vaikk ois käärme kämmenpäässä,
Sille suuta suikkajaisin,
Vaikk ois suu suden veressä,
Siitä kaulahan kapuisin,
Vaikk ois kalma kaulan päällä,
Vielä vierehen kävisin,
Vaikk ois vierus verta täynnä.”
― Väinö Kaukonen, Elias Lönnrotin Kanteletar

“Mikä etu, mikä verraton taivaan lahja onkaan mielihyvän ilmaisemisen taito äänin ja elein. - Ensin hyräilin, sitten sain tuon jäljittelemättömän kyvyn heilautella häntääni mitä siroimmissa kiekuroissa, sitten ihmeellisen lahjan ilmaista yhdellä pikku sanalla iloa, surua, riemua ja ihastusta, kauhua ja epätoivoa, sanalla sanoen kaikkia tunteita ja intohimoja mitä moninaisimpine vivahteineen. Tämä pikku sana on miau. Mitä on ihmisen kieli verrattuna tähän kaikkein yksinkertaisimpaan ajatuksen ilmaisukeinoon!”
― E.T.A. Hoffmann, The Life and Opinions of the Tomcat Murr

“ne hetket silloin

arkisetkin ja oikeastaan
juuri ne

ottivat muiston muodon
±ð³Ù³Ü°ìä³Ù±ð±ð²Ô

jo silloin kun niitä eli”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“rappioromantiikasta lyhyt matka
tappionihilismiin”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.”
― Lauri Viita, Kootut runot

“Kysymykset siitä, millaista on hyvä ±ð±ô䳾ä tai kuinka elää vahingoittamatta muita, ovat naaiveja eivätkä johda talouskasvuun vaan pahaan mieleen.”
― Anu Silfverberg, Luonto pakastimessa

“Kuunnelkaa, sillä tuomme teille ilon: ±ð±ô䳾ä päättyy kuolemaan ja kaikki on sattumanvaraista.”
― Anu Silfverberg, Luonto pakastimessa

“Kun taivas laski lasinkirkkaan giljotiininsa
leikatakseen ajasta sen iättömän sadun,
jota rakkaudeksi kutsutaan,

tiesi lumous loppunsa lähestyvän. Se meni aukiolle
ja heitti päästää loisteliaan miekkaliljaseppeleen.

Hitaasti, häpeissään se alkoi riisuutua
kirkkaasta kuumeesta ja palavasta vilusta.
Avasi harhan, ravisteli hurmion,
repäisi kangastuksen kahtia.”
― Aulikki Oksanen, Kootut mustelmat: Runoja ja lauluja

“Hyvästi hiukset, huulet, kaikki hyvästi.
Hyvästi lanteenkaari, haaksirikkoisten
aurinkosaari, naurut, säikähdykset,
ja suudelmat kuin petokalan
kirkkaat välähdykset.”
― Aulikki Oksanen, Kootut mustelmat: Runoja ja lauluja

“Vanhan talon kellarissa hakkaan jakoavaimella
jäätyneitä putkia,
älä murehdi, typerä mies,
et sinä maailmasta mitään ymmärrä,

synny, s²âö, kuole pois,
rakasta se vähä minkä kykenet.”
― Joni Pyysalo, Parittelun jälkeinen selkeys

“Raskas peitto, mutta me haluammekin sellaisia unia,
tyyniä ja puuduttavia. Joskus muistaa jonkun hetken joka
on tapahtunut, mihin kaikki on mennyt”
― Joni Pyysalo, Parittelun jälkeinen selkeys

“Mies ja nainen, minne menevät ²âöksi, missä asennossa
he nukkuvat, millainen on lakanoitten tuoksu ja mihin
aukeaa ikkuna, kun ulkona tuulee ja seinä on kylmä, kun
±ð±ô䳾ä on eletty tyhjiin, ja rakkaus loppuun.”
― Joni Pyysalo, Parittelun jälkeinen selkeys

“me olemme kuin vanha aviopari
sanot hiljaa

emme me ole

ei tällä määrällä eripuraa tule keistään

vanhaa avioparia”
― Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

“Uni tuli viereeni seisomaan ja tarttui kylmään käteeni.
Ja uni vei minut vuoteelle istumaan ja käski minun
hyväillä itseään ja minä hyväilin. Ja uni riisui minulta
vaatteet ja sitten itsensä ja meni peiton alle.
Ja uni kohotti hymyillen täkinkulmaa ja pyysi minua
tulemaan viereensä lämpimään ja lämmittämään itseään
ja minä menin. Ja uni suuteli minua ja piti raskasta
päätäni kaksin käsin ja vannoi minulle rakkautta.
Ja uni painautui minua vasten ja minä hyväilin unen
painavaa lämmintä vartaloa ja uni hyväili minun kylmää
ruumistani ja minä vapisin. Ja uni tarttui minun
sykkivään jäykkyyteeni ja avasi minulle suuren syvän
sylinsä ja kuiskasi minua tulemaan. Ja uni opasti minut
sisäänsä ja minä menin.”
― Hannu Helin, Tärisen maailman kyljessä: runoja

“ei maailma niin paha ole, peikkopoika
et sinä niin tärkeä”
― Arno Kotro, Musta morsian

“ei ole mikään kuin ennen
ei edes se entinen


²â³¾³¾Ã¤°ù°ùä³Ù°ìö

jokainen kohtaaminen

muuttaa kaikki edellisetkin”
― Arno Kotro, Musta morsian

“14.
Hän poimii auringonpaloa puutarhoista ja maakellarista, joka on tämä
taivas reikineen, valo sataa sisään aukoista. Hän poimii valoa
kuppikaupalla, sormenpäät ovat mustuneet. Hän heittää siemeniä
maininkeihin, jotta ne kasvavat.
Hopea vuotaa kaikkialta läpi, niin kuin maansydän olisi
aaltojen välkettä.”
― Saila Susiluoto, Auringonkierto

“21.
Muurahaisten sokerijalat, täyttymystahmeat. Niiden keinuvat mustat
siivet, valosta varjoon soljuvat varret. Auringon m²âöhäiset sormet
höyhenillä, niin tuuliset ja viipyilevät. Niin kuin se, mikä on kahden välillä
löytää paikkansa, lepäämättä. Tai niin kuin leikki alkaa surusta, leikillä on
kehä, sen keskellä aina joku, unohtunut valo hiuksillaan, muistuttaa
merestä johon aurinko uppoaa niin tuulisesti, niin tuulisesti ja viipyilevästi
kuin iholla rakastetun sormet. Tapaaminen joka on aina viimeinen, leikin
keskellä, ulkopuolella leikin, ei surun.”
― Saila Susiluoto, Auringonkierto