Å·±¦ÓéÀÖ

“Kaikki on surullista,
haluaisin sinut
lopuksi ±ð±ô䳾ää,
niin vähäksi aikaa.”
― Joni Pyysalo, Jätän tämän pimeän kalustamatta

“Ei menneitä aikoja saa takaisin seiniä ostamalla.”
― Antti Holma, Kaikki ±ð±ô䳾ästä

“Olen lukenut vierailijoiden käsitteestä, sellaisesta konseptista, jonka mukaan kaikki me olemme enemmän tai vähemmän vain vierailijoita toistemme ±ð±ô䳾ässä. Jotkut vierailevat koko ±ð±ô䳾än, jotkut vain lyhyen aikaa. Minua ajatus on lohduttanut silloin, kun olen surrut niitä ihmisiä, jotka ovat päästäneet irit minusta tai joista olen itse joutunut päästämään irti.”
― Antti Holma, Kaikki ±ð±ô䳾ästä

“Muistatko sen päivän viime lokakuussa, kun minulla oli ensimmäisen kerran kauhea päänsärky? Löysin sinut keittiöstä, sinulla oli sellainen uusi kammottava muoviesiliina. Sinä kiedoit heti käsivartesi minun ympärilleni ja silitit minun ohimoitani. Sillä hetkellä ³¾¾±²Ôä rakastin sinua suunnattomasti. Esiliinan natina minun syliäni vasten oli kuin liikuttava vastaus siihen kaipuuseen, jota ³¾¾±²Ôä silloinkin tunsin. Oli kuin jokin olisi kuiskimalla kehottanut meitä kiirehtimään, lopettamaan ajan haaskaamisen, ja ³¾¾±²Ôä olisin halunnut tanssia sinun kanssasi takaovesta ulos puutarhaan, kadulle, kauas horisonttiin. Voi minun rakkaani. Minä luulin että meillä olisi ollut enemmän aikaa.”
― Carol Shields, The Stone Diaries

“Raskas peitto, mutta me haluammekin sellaisia unia,
tyyniä ja puuduttavia. Joskus muistaa jonkun hetken joka
on tapahtunut, mihin kaikki on mennyt”
― Joni Pyysalo, Parittelun jälkeinen selkeys

“olenko kuollut

lojun rannalla huumorintajuttomana
minua ei ole löydetty, kärrätty keskussairaalan kellariin
sänky rämisten, joku raottaa silmiäni
kavahtaa alakuloa
olenko kuollut
jos elintoimintoni ovat semanttisen väittelyn varassa
epävarmuus saattaa huvittaa minua

hengitin vettä
uskoin olevani meduusa
läpäiseminen oli vaivatonta
minulla oli virtaus
uskoin luonnontieteisiin ja mielikuvitukseen
uiminen oli kävelyä luontevampaa

kun meri jäätyi, piilouduin ilmakuplaan
kysymykset olivat vakavia
otin osaa suruuni

menetinkö vai sainko

kahlasinko vain, palasin,
ajatukseni juoksivat edellä, valkoinen
hirvi veti henkeä ja sukelsi

rakastin
sarvet pistivät esiin vedestä ja ²õ¾±²Ôä
hämmästyit kaikkea
mitä sanoin”
― Kristiina Lähde, Kuinka voisit minulta puuttua

“Mikään, ei mikään elä niin väkevänä, niin lakkaamatta läsnäolevana kuin niiden poissaolo, joita rakastimme. Niin kuin hurskaissa Jumalan valtakunta, niin he elävät nyt sisäisesti minussa.”
― Leena Krohn, Ettei etäisyys ikävöisi: 2 kertomusta

“Ei kulu kauaakaan, kun palaan jälleen kotimaahani töitteni äärelle. Tekee mieli syleillä kaikkea näkemääni, niin ikävä minulla on ollut. En ole ennen huomannut, miten kauniita pilvet ovat täällä, miten raikasta on ilma ja jotain viehättävää siinä, miten kalvakat kanssaeläjät kävelevät tyynesti katuja, jonottavat vuorojaan puupaneloiduissa auloissa ja miten erityinen esine on mattopiiska. Ja kuinka mukava on puhua omaa kieltä, kuunnella sen sorinaa, soittaa ystäville ja mennä katsomaan esitystä, jossa ihonvärisiin asuihin pukeutuneet naiset ottavat asentoja teatterisalissa. Erityisesti olen kaivannut ³Ù²âötäni, paitsi itse kirjoittamista myös sellaista tunnetta, että kirjoituksiani odotetaan ja mielipiteitäni kuunnellaan, että sovitulla kellonlyömällä minun tulee olla jossakin tietyssä paikassa mukanani papereita ja muistiinpanoja ja saan tuntea itseni hyödylliseksi. Sanoja voi toki laittaa paperille muuallakin, mutta lopulta ne tulevat todeksi vasta sitten kun ne julkaistaan ja joku ne lukee. Barcelonassa töitäni ei tunneta, ja puheeni siitä, että kirjoitan jotakin, merkitsevät mieheni perheelle lähinnä sitä, että minulla on hauska harrastus, joka on mukava mainita, kun sukulaisia tulee kylään. Mutta Helsinkiin päästyäni otan pyöräni ja ajan halki kaupungin, nautin tuulen suhinasta puiden latvoissa ja menen tapaamisiin, joissa juodaan kahvia ja puhutaan kohtauksista ja dramaturgioista, ja silloin kaikessa piilee tarkoitus, ja tuntuu, että olen onnellinen.”
― Saara Turunen, Järjettömiä asioita