欧宝娱乐

Naiset Quotes

Quotes tagged as "naiset" Showing 1-18 of 18
Antti Nyl茅n
“Kissa ja nainen esiintyv盲t samassa merkityskent盲ss盲. Kissalla on "em盲nt盲" ja koiralla "is盲nt盲". Koiran ja miehen suhde perustuu valtaan, kissan ja naisen suhde kumppanuuteen. Kun kissa yhdistet盲盲n naimattomaan naiseen, syntyy pelottava liitto, jossa yhdistyv盲t mykk盲 animaalinen kauneus ja kahlitsematon feminiininen seksuaalisuus. Saduissa nainen muuttuu t盲llaisessa liitossa noidaksi.
Nykyajan noitia ovat "kissatantat" eli yksin el盲v盲t naiset, joilla on kissa tai mielell盲盲n monta. Kissatantta on sosiaalisista karikatyyreista halveksituimpia. H盲n on 盲rsytt盲v盲mpi kuin esimerkiksi pultsari tai n枚rtti (tai sukulaishahmonsa moraalitantta), sill盲 kissatantta investoi tunteensa el盲imiin. Kissatantta jos kuka on "el盲inrakas", siis er盲盲nlainen sodomiitti, el盲imiinsekaantuja. Mit盲 h盲nen ihmisyydelleen ja seksuaalisuudelleen on tapahtunut?”
Antti Nyl茅n, Vihan ja katkeruuden esseet

“Siihen aikaan he olivat viel盲 siin盲 i盲ss盲,
ett盲 vihellet盲盲n tytt枚jen per盲盲n
auton ikkunasta
ja sit盲 jatketaan,
kunnes vihellys alkaa olla itkua,
kun ei aikanaan huomattu nousta autosta.”
Hannu Salakka, Puu katsoo kauas yli mets盲n : runoja

Kauko R枚yhk盲
“Kaikkea sit盲 naisten takia joutuukin tekem盲盲n, kaikenlaista paskaa, jottei jokainen hetki muuttuisi tylsyydeksi, mik盲 tietysti olisi kaikkein luonnollisin olotila n盲ill盲 leveysasteilla.”
Kauko R枚yhk盲, Magneetti: Romaani

Charles Baudelaire
“Naisen ilmeist盲.
Vieh盲tt盲vi盲 ilmeit盲 joissa kauneus p盲盲see oikeuksiinsa ovat:
Kyltynyt ilme,
ik盲vystynyt ilme,
utuinen ilme,
julkea ilme,
kylm盲 ilme,
sis盲盲np盲in k盲盲ntynyt ilme,
k盲skev盲 ilme,
m盲盲r盲tietoinen ilme,
h盲ijy ilme,
k盲rsiv盲 ilme
sek盲 kissan ilme, sekoitus lapsellisuutta, piittaamattomuutta ja kurittomuutta.”
Charles Baudelaire, V盲l盲hdyksi盲; Alaston syd盲meni

Charles Baudelaire
“Surulliset el盲imet. Koiria ei hellitell盲 niin kuin ei naisiakaan. Niit盲 on mahdotonta saada leikkim盲盲n ja riehaantumaan.”
Charles Baudelaire, Kurja Belgia! : muistiinpanoja ja kirjeit盲 1864-1866

Charles Baudelaire
“Naista ei ole olemassa. Likainen valkovuodon l枚yhk盲. Ja koska h盲n ei ole tottunut hellyyteen, h盲n ei osaa miellytt盲盲. Sit盲 h盲n ei tee koskaan.”
Charles Baudelaire, Kurja Belgia! : muistiinpanoja ja kirjeit盲 1864-1866
tags: naiset

Veikko Huovinen
“Vaikka kaikki opiskeleminen on (tai ainakin tuntuu olevan) paskan jauhamista, niin silti henkisten asioiden miettiminen aivan kuin syvent盲盲 lukiolaislikan mielt盲 ja henkisten propleemien ratkominen tuo naisen kasvoille k盲rsineen ihmisen henkeistyneen silm盲luonnin, joka miellytt盲盲 ylip盲盲ns盲 helvetisti fiksuja miehi盲.”
Veikko Huovinen, Rasvamaksa

Veikko Huovinen
“Naiset on ylej盲盲n melko t盲rkeit盲 luonnon j盲rjestelm盲ss盲, melkein kaikki kotoisuus riippuu niist盲, paitsi joskus. Miehet tekev盲t karkeita rysk盲t枚it盲 ja ampuvat tykill盲 maailman sotakentill盲, mutta naiset hoitaa ett盲 on koti penikoille ja rymyeetuille.”
Veikko Huovinen, Konsta Pylkk盲nen etsii kortteeria
tags: naiset

“Yhteis枚n arvo m盲盲r盲ytyy sen naisten arvon mukaan, sen naisaineksen kestokyky ja kehitysrytmi m盲盲r盲盲v盲t tarkoin yhteis枚n kestokyvyn ja sen kehitysrytmin.”
Pierre Bertaux

“Olen maistanut Houghton White Burgundya, jolla h盲n loi maineensa - viini on syv盲盲, paksua, sitke盲盲 ja kultaista, kypsyytt盲 tihkuvaa mutta majesteettisesti vanhenevaa, kuin kuoropoikaan rakastunut leskirouva.”
Oz Clarke, Viinien maailma: maailman viinit ja viinialueet

“Onhan se edelleen ihan perseest盲, ett盲 noin viikon verran joka kuukausi pit盲盲 vuotaa verta, mutta siin盲p盲 se.”
Rosa Meril盲inen, NE: Kuukautiskirja

“Mit盲 v盲li盲 jos lakanat menee likaiseksi
Ja onhan se totta vaikka tuottaakin tuskaa
Ei menkat voi olla pelkk盲盲 mustaa
Neh盲n on osa sit盲 ett盲 olet ihana upea nainen
Vaikka 12 kertaa vuodes itselleskin kummajainen”
Rosa Meril盲inen, NE: Kuukautiskirja

Antti Holma
“Pyyhkeet n盲ytt盲v盲t aina silt盲, ett盲 ne haisevat hielle ja hiivalle eik盲 niit盲 koskaan pest盲, kunnes asuntoon muuttaa nainen, joka k盲skee pyyk盲t盲 liinavaatteet useammin, p盲盲ty盲kseen vain tekem盲盲n sen lopulta itse. Vaikka tasa-arvo olisi edennyt kuinka pitk盲lle maailmassa, pyyhkeiden peseminen j盲盲 usein naisten harteille siit盲 syyst盲, ettei miehi盲 ollenkaan haittaa pyyhki盲 itse盲盲n oman kullinsa hajuisella pellavalumpulla.”
Antti Holma, Kaikki el盲m盲st盲

Anu Silfverberg
“El盲in tai olio on aina mies kunnes toisin todistetaan. Jos sille laitetaan ripset tai mekko eli se merkit盲盲n naiseksi, sitten on toisin. Jos E.T.:st盲 olisi tehty nainen (naaras?), tarina ei kertoisi lapsen ja olennon kohtaamisesta vaan lapsen ja naisen kohtaamisesta. Sen pit盲isi jotenkin k盲sitell盲 muukalaisen sukupuolta. Se ehk盲 k盲visi ilmi siten, ett盲 se kaipaisi lastaan. Tai ryhtyisi ihmiselle 盲idiksi. Tai rakastajaksi.
Ainoa tapa tehd盲 E.T.:st盲 sukupuoleton oli tehd盲 siit盲 mies.”
Anu Silfverberg, Sinut on n盲hty

Anu Silfverberg
“On tietysti my枚s kiinnostavaa katsoa asioita toisen silmin, vaikkapa nyt naisena miehen silmin. Mutta hieman h盲mment盲v盲盲 se voi olla, jos tuo katsominen toistuu aina samanlaisena ja erityisesti jos itsesi kaltaiset olennot eiv盲t t盲ysim盲盲r盲isesti kuulu elokuvan ihmisk盲sityksen piiriin. T盲m盲 l盲p盲isee koko todellisuuden niin voimallisesti, ett盲 sit盲 on vaikea n盲hd盲. Se on normaalia.”
Anu Silfverberg, Sinut on n盲hty

Anu Silfverberg
“Joskus sen j盲lkeen aloin puhua tytt枚jen ja naisten kanssa. T盲m盲 on naisena olemisen hyv盲 puoli, yksi harvoista etuly枚ntiasemista: naiset puhuvat. Se on naiseksi kasvaneiden ihmisten supervoima.”
Anu Silfverberg, Sinut on n盲hty

Anu Silfverberg
“Luultavasti melko harva tulee edes ajatelleeksi naisia tuossa elokuvassa, sill盲 he ovat ik盲盲n kuin huonekaluja. Heit盲 tarjotaan katsottavaksi. Ja koska naisia tarjotaan samalla tavalla katsottavaksi hyvin monessa elokuvassa, se on l盲hes n盲kym盲t枚nt盲. Mutta minulla on nyt n盲m盲 uudet silm盲lasit ja liimasin ne vahingossa p盲盲h盲ni superliimalla, ja jos yrit盲n irrottaa niit盲, p盲盲ni repe盲盲.”
Anu Silfverberg, Sinut on n盲hty

Anu Silfverberg
“Jotain j盲rkytt盲v盲盲 oli siin盲, ett盲 naiset olivat tosiaan olleet mukana tekem盲ss盲 elokuvaa aivan sen ensi hetkist盲 l盲htien, ja ett盲 min盲 en ollut tiennyt siit盲 mit盲盲n. Alice Guy-Blanch茅 ei ollut ainoa, joka vaiennettiin ja ty枚nnettiin ulos kuvasta. Se tarina, jonka kanssa itse elokuvaa rakastavana ihmisen盲 kasvoin, meni aivan toisin. Siin盲 t盲m盲 ala oli vain aina ollut miehinen, kunnes nyt sitten aivan viime aikoina naiset olivat vihdoin alkaneet saada jalansijaa. Sellaisen historian kanssa on helpompi el盲盲, koska se on tarina v盲盲j盲盲m盲tt枚m盲st盲 kehityksest盲. Se on my枚s tarina, jota naisille on tarjoiltu aina: muutos ottaa aikansa, mutta kun on sinnik盲s ja k盲rsiv盲llinen ja rohkea, niin kyll盲 se siit盲. T盲ss盲 narratiivissa on my枚s aina ollut "naisista itsest盲盲n kiinni", p盲盲sev盲tk枚 he uusina tulijoina "sis盲盲n" sinne, miss盲 muut ovat tehneet ty枚t盲 ja kehitt盲neet taidettaan vuosikymmeni盲, vuosisatoja.”
Anu Silfverberg, Sinut on n盲hty