Ihmiset Quotes
Quotes tagged as "ihmiset"
Showing 1-30 of 38

“Silloin t盲ll枚in 别濒盲尘盲ss盲 k盲y niin onnellisesti, ettei ihminen ehdi pystytt盲盲 suojuksiaan ja paljastaakin vahingossa itsens盲, ja sellaisesta voi seurata esimerkiksi 测蝉迟盲惫测测蝉.”
― Kaikki 别濒盲尘盲st盲
― Kaikki 别濒盲尘盲st盲

“My枚h盲isteollisessa sivilisaatiossa ihmisen ahdinko on muodostunut niin pahaksi ett盲 maailmanlopun visiot alkavat n盲ytt盲盲 kiinnostavilta vaihtoehdoilta: globaalin katastrofin katseleminen syk盲hdytt盲盲 sivilisoituneen 别濒盲尘盲n surkastuttamaa ihmissyd盲nt盲”
― 搁耻苍辞箩盲
― 搁耻苍辞箩盲

“Jokainen ihminen sepitt盲盲 tarinoita maailmasta ja itsest盲盲n. Tarinat sivuavat toisiaan, mutta sopivat yhteen vain sielt盲 t盲盲lt盲, kokonaisuus jonka ne muodostavat on pelkk盲 sopimus. Kun kerromme itsest盲mme, tarvitsemme sivuhenkil枚iksi toisia ihmisi盲, pakotamme heid盲t tekem盲盲n meist盲 sen mik盲 haluamme olla. Samalla pakotamme itsemme sellaisiksi jollaisina kuvittelemme muiden meid盲t haluavan.”
― REC
― REC

“Sill盲 on liian v盲h盲n ihokarvoja
se ei kelpaa minulle.
Viek盲盲 se pois,
se itkee liikaa,
olen kuullut ett盲 sill盲 on joskus
jopa ripulia,
eik盲 se osaa siivota
eik盲 suudella
eik盲 olla hiljaa.
Siit盲 ei olisi kuin huolta
loputtomia tulehduksia
alituista kiukuttelua,
varani eiv盲t riitt盲isi vuodeksikaan
sen mielihaluja toteuttamaan.
Haluan seurakseni
todellisen pedon,
en mit盲盲n enkelihiutaleitten
ja p枚lysokerin makuista
箩盲濒箩颈迟别濒尘盲盲.
Hankkikaa sellainen minulle.
Sill盲 ei pit盲isi olla
valittamista:
minulla on sille kaapissani
kaikkea mit盲 se voi toivoa
ja enemm盲nkin,
varmuuden vuoksi vuorasin sille pihalta
oman sellin.
笔盲盲补蝉颈补
ett盲 saan sen itselleni.
Jokaisella on pakkomielteens盲.
Min盲 haluan oman l盲hiohjattavan
vaarallisen n盲k枚isen 盲lykk盲盲n nuken
joka osaa viihdytt盲盲 minua
ja josta ei ole vaivaa.”
― Mit盲 ei ollut
se ei kelpaa minulle.
Viek盲盲 se pois,
se itkee liikaa,
olen kuullut ett盲 sill盲 on joskus
jopa ripulia,
eik盲 se osaa siivota
eik盲 suudella
eik盲 olla hiljaa.
Siit盲 ei olisi kuin huolta
loputtomia tulehduksia
alituista kiukuttelua,
varani eiv盲t riitt盲isi vuodeksikaan
sen mielihaluja toteuttamaan.
Haluan seurakseni
todellisen pedon,
en mit盲盲n enkelihiutaleitten
ja p枚lysokerin makuista
箩盲濒箩颈迟别濒尘盲盲.
Hankkikaa sellainen minulle.
Sill盲 ei pit盲isi olla
valittamista:
minulla on sille kaapissani
kaikkea mit盲 se voi toivoa
ja enemm盲nkin,
varmuuden vuoksi vuorasin sille pihalta
oman sellin.
笔盲盲补蝉颈补
ett盲 saan sen itselleni.
Jokaisella on pakkomielteens盲.
Min盲 haluan oman l盲hiohjattavan
vaarallisen n盲k枚isen 盲lykk盲盲n nuken
joka osaa viihdytt盲盲 minua
ja josta ei ole vaivaa.”
― Mit盲 ei ollut

“Olen lukenut vierailijoiden k盲sitteest盲, sellaisesta konseptista, jonka mukaan kaikki me olemme enemm盲n tai v盲hemm盲n vain vierailijoita toistemme 别濒盲尘盲ss盲. Jotkut vierailevat koko 别濒盲尘盲n, jotkut vain lyhyen aikaa. Minua ajatus on lohduttanut silloin, kun olen surrut niit盲 ihmisi盲, jotka ovat p盲盲st盲neet irit minusta tai joista olen itse joutunut p盲盲st盲m盲盲n irti.”
― Kaikki 别濒盲尘盲st盲
― Kaikki 别濒盲尘盲st盲

“Siihen, mik盲 erottaa ihmisen muista el盲imist盲, on vaikea vastata. Sellaista hyvin yleist盲 ominaisuutta, joka luonnehtisi nimenomaan ihmisen 别濒盲尘盲盲, mutta ei mink盲盲n muun el盲imen 别濒盲尘盲盲, ei ole helppo l枚yt盲盲. N盲in on huolimatta siit盲, ett盲 voimme luetella joukon yksinomaan ihmiskulttuurin ilmentymi盲 kuten tieteen, taiteen tai politiikan harjoittaminen. N盲iden voidaan olettaa olevan seurausta jostakin yleisemm盲st盲, inhimillisest盲 periaatteesta, joka s盲盲telee yksinomaan ihmislajin toimintaa. Tyydymme nimitt盲m盲盲n t盲t盲 ihmisen ominaispiirrett盲 yksinkertaisesti "inhimillisyydeksi". Inhimillisyys erottaa ihmiset el盲imist盲 ja se on kompleksi ja laaja k盲site samoin kuin "别濒盲尘盲n" ja "tietoisuuden" k盲sitteet ovat. Inhimillisyyteen liittyy ihmisen lajityypillinen kieli. Ihmisen on uskottu eroavan muista el盲imist盲 kielen sek盲 rationaalisuuden ja moraalisen kyvyn vuoksi. Kieli, joka ilment盲盲 rationaalisuutta ja moraalisuutta, on ihmisen ainutlaatuinen ominaisuus, jota muilla el盲imill盲 ei n盲ytt盲isi olevan.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“Mit盲 办盲谤蝉颈尘测蝉 on filosofian n盲k枚kulmasta? George Grahamin (1993) mukaan meill盲 on opittu representaatio k盲rsimyksest盲, mik盲 saa meid盲t k盲ytt盲ytym盲盲n k盲rsivin盲. Toisin sanoen, meill盲 on kuvaus siit盲, mik盲 on 办盲谤蝉颈尘测蝉t盲, ajatuksissamme. T盲ss盲 k盲sityksess盲 tietoisuus on intentionaalista eli tietoista ajattelemista: ajattelen k盲rsimist盲, siis k盲rsin. Jos el盲inten ajattelusta puuttuu kuvaus siit盲, mik盲 on k盲rsimist盲, mist盲 ne voivat tiet盲盲, mik盲 on k盲rsimist盲? Jos el盲imilt盲 puuttuu kuvaus siit盲, mik盲 on k盲rsimist盲, voivatko ne k盲rsi盲 lainkaan? Jos el盲in ei tied盲, ett盲 se k盲rsii, voiko se silloin todella k盲rsi盲?”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“Bernard Rollin (1989) on analysoinut tilannetta Yhdysvalloissa siten, ett盲 el盲inoikeusaktivistit ja erityisesti el盲inten vapautusrintaman aktivistit nousevat yhteiskunnan alimmista kerroksista, ty枚tt枚mist盲 ja tehdasty枚l盲isist盲. --- Ihminen, jolla ei ole mit盲盲n menetett盲v盲盲, joka on jo menett盲nyt kaiken ja mahdollisuutensa normaaliin palkkaty枚别濒盲尘盲盲n tai aikuiskoulutukseen, on ennakoimaton liikkeiss盲盲n. H盲n ei v盲ltt盲m盲tt盲 nouse puolustamaan itse盲盲n, vaan viel盲 sorretumpia: el盲imi盲 ja luontoa. Sorrettujen on helpompi n盲hd盲 viel盲 sorretumpien tila ja puolustaa niit盲.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“Lihansy枚mist盲 ei voida puolustaa kulinaarisilla eik盲 terveydellisill盲 syill盲, koska lihansy枚nnist盲 pid盲tt盲ytymisen haitta ei ole verrannollinen lihantuotannosta el盲imille aiheutettuun haittaan. Kenell盲k盲盲n ei ole oikeutta sy枚d盲 toista hyvin tai maun vuoksi. My枚sk盲盲n tottumus tai tavat eiv盲t oikeuta 濒颈丑补苍蝉测枚苍迟颈盲. Siit盲, ett盲 olemme tottuneet tekem盲盲n jotakin, ei voida johtaa moraalista oikeutta tekoon.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“Kyky k盲rsi盲 ja nauttia asioista on edellytyksen盲 sille, ett盲 el盲imell盲 voisi olla intressej盲. --- Singer (1979) selvent盲盲, ett盲 intressien yht盲l盲inen huomioonotto ei tarkoita, ett盲 kaikkia on kohdeltava t盲sm盲lleen samoin. Intressit voivat vaihdella asteeltaan tai ne voivat olla erilaisia.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“Enemp盲盲 moraaliset kuin lains盲盲d盲nn枚lliset oikeudet eiv盲t ole metafyysisi盲, vaan ne ovat ihmistekoisia (Vilkka 1995). Voimme antaa lains盲盲d盲nn枚ss盲mme ja moraalissamme el盲imille ne oikeudet, mitk盲 katsomme niille ominaisuuksien perusteella oikeutetusti kuuluvan.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“-- sellaista, jolla on pelkk盲盲 v盲linearvoa, voimme todella kohdella puhtaasti v盲lineen盲 omiin p盲盲m盲盲riimme. Mutta kaikki ne, joita kohtaan meill盲 on yksikin velvollisuus, eiv盲t siksi voi olla pelkki盲 v盲lineit盲 vaan ovat itseisarvoisia.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa

“Avuttomuuden periaatteen mukaisesti ihmisen on ensisijaisesti huolehdittava kaikkein heikommassa asemassa olevien eduista. N盲in ensisijaisesti olisi pelastettava ne, joiden hyvinvointi on ihmisen vastuulla: koirat ja lapset. Olemalla toisista vastuullinen, ihminen menett盲盲 oman ensisijaisuutensa.”
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
― El盲inten tietoisuus ja oikeudet: Kettutytt枚filosofiaa ja susietiikkaa
“Is盲 Jumalalla
taivaan ja maan luojalla
on niin paljon anteeksiannettavaa
niin valtavasti anteeksiannettavaa”
― Vastustaa
taivaan ja maan luojalla
on niin paljon anteeksiannettavaa
niin valtavasti anteeksiannettavaa”
― Vastustaa

“t盲rke盲mp盲盲 on puhua maailman tilasta kuin
minusta min盲 olen joku vanha nainen ja kuolen
kohta sataa lunta
mit盲 olinkaan sanomassa niin ett盲 maailma se on
pelastettava sill盲 lapset
kasvavat eiv盲tk盲 halua heti kuolla vaan el盲盲 elell盲
kasvattaa omat lapset ja puutarnan niin ehk盲 jopa
puutarhankin senkin takia maailma on t盲rke盲
ajatella
eik盲 vain ajatella ei tosiaan vaan p盲盲tt盲盲 viimeinkin
mit盲 tehd盲盲n miten pelastetaan maailma
meret ilma puutarhat niiden villit 别濒盲颈尘别迟
vilja l盲mm枚n l盲hteet suoja miten turva valo
suoja kaikelle elolliselle ja sillekin mik盲 ei el盲 on
pelk盲st盲盲n olemassa”
― Min盲 olen pamfletti
minusta min盲 olen joku vanha nainen ja kuolen
kohta sataa lunta
mit盲 olinkaan sanomassa niin ett盲 maailma se on
pelastettava sill盲 lapset
kasvavat eiv盲tk盲 halua heti kuolla vaan el盲盲 elell盲
kasvattaa omat lapset ja puutarnan niin ehk盲 jopa
puutarhankin senkin takia maailma on t盲rke盲
ajatella
eik盲 vain ajatella ei tosiaan vaan p盲盲tt盲盲 viimeinkin
mit盲 tehd盲盲n miten pelastetaan maailma
meret ilma puutarhat niiden villit 别濒盲颈尘别迟
vilja l盲mm枚n l盲hteet suoja miten turva valo
suoja kaikelle elolliselle ja sillekin mik盲 ei el盲 on
pelk盲st盲盲n olemassa”
― Min盲 olen pamfletti
“Olosuhteet eiv盲t v盲ltt盲m盲tt盲 m盲盲r盲盲 sit盲, mit盲 ihminen on. Ihmisess盲 voi tapahtua yksil枚llinen her盲盲minen, ja silloin h盲n murtaa tuon ymp盲r枚iv盲n suggestiokeh盲n, vapauttaa itsens盲 ja voi ruveta ajattelemaan omavireisesti.”
―
―
“Kondomi on t盲rke盲 olla olemassa, vaikka kukaanhan ei oikeasti haluaisi sit盲 k盲ytt盲盲. Kondomin kaltainen henkil枚 piilottaa todellisen min盲ns盲, huijaa kaikkia, jopa itse盲盲n, ja tuloksena on tekomansikkainen maku, kuminen tuntu, natiseva 盲盲ni ja rikkimenemisen pelko.”
― M盲盲matka ja muita sinkku别濒盲尘盲n ihmeit盲
― M盲盲matka ja muita sinkku别濒盲尘盲n ihmeit盲

“Min盲 inhosin Janne Niemisen py枚reit盲 aurinkolaseja, mutta en ollut aiemmin edes tajunnut, ett盲 minullakin oli sellaiset, ne vain olivat siniset. Min盲 olin Janne Nieminen. Minulla oli baskerin paikalla keskijakaus, verkka-asun sijasta flanelliliivi ja poolopaita, paidan kanssa samaa kangasta olevat housut ja kokoelma pinssej盲 takissa, mutta kun katsoin peiliin, n盲in kaiketi Mark Owenin. Vasta my枚hemmin olen tullut siihen tulokseen, ett盲 peili valehtelee taitavasti ja vain toisen ihmisen kautta voi saada itsest盲盲n varteenotettavaa tietoa.”
― Kaikki 别濒盲尘盲st盲
― Kaikki 别濒盲尘盲st盲

“Borosin 濒盲蝉苍盲辞濒辞 palautti mieleeni, millaista on asua jonkun kanssa. Miten vaivaannuttavaa se on. Miten se sekoittaa ajatukset ja herpaannuttaa tarkkaavaisuuden. Miten toinen Ihminen alkaa 盲rsytt盲盲, ei edes siksi, ett盲 tekisi jotakin 盲rsytt盲v盲盲, vaan ihan pelk盲st盲盲n siksi, ett盲 on. Kun Boros l盲hti aamulla ulos, siunasin ihanaa yksin盲isyytt盲ni. Mietin, miten jotkut saattoivat el盲盲 jopa vuosikymmeni盲 toisen kanssa jossakin pieness盲 tilassa. Nukkua samassa s盲ngyss盲, h枚nki盲 toisen p盲盲lle ja unessa t枚ni盲 toista vahingossa.”
― Drive Your Plow Over the Bones of the Dead
― Drive Your Plow Over the Bones of the Dead

“E.T.:t盲 on kuvailtu elokuvaksi lasten maailmasta, mutta se oli elokuva poikien maailmasta 鈥� katsojat, kriitikot ja tekij盲t eiv盲t vain huomanneet, ett盲 pojat toimittivat siin盲kin ihmisen paikkaa.”
― Sinut on n盲hty
― Sinut on n盲hty

“Mit盲 tulee E.T.:n sukupuoleen, en ajatellut asiaa lapsena. Olin ymm盲rt盲nyt ett盲 jumala oli mies ja Jeesus oli mies, presidentit ja supersankarit olivat miehi盲, aivan kaikki el盲inhahmot lapsuuteni kirjoissa ja piirretyiss盲 olivat miehi盲, tontut ja maahiset ja peikot my枚s 鈥� kai E.T.:kin sitten.”
― Sinut on n盲hty
― Sinut on n盲hty

“鈥� Ne jotka menev盲t pois, luulevat aina, ett盲 ne jotka j盲盲v盲t, pysyv盲t paikallaan, sanoi Yrj枚.”
― Passio
― Passio

“Jevgeni Nikiforovit拧 hymyili.
H盲n piti t盲st盲 selke盲st盲 Artjom Artjomovit拧ista, jolla oli kuitit, grammat ja karaatit j盲rjestyksess盲 ja joka ei kuljettanut h盲nt盲 sekavien ja h盲m盲rien ajatustensa er盲maassa, tunnustipa viel盲 ett盲 oli asioita, jotka eiv盲t kuuluneet h盲nen asiantuntemuksensa piiriin.”
― Passio
H盲n piti t盲st盲 selke盲st盲 Artjom Artjomovit拧ista, jolla oli kuitit, grammat ja karaatit j盲rjestyksess盲 ja joka ei kuljettanut h盲nt盲 sekavien ja h盲m盲rien ajatustensa er盲maassa, tunnustipa viel盲 ett盲 oli asioita, jotka eiv盲t kuuluneet h盲nen asiantuntemuksensa piiriin.”
― Passio
“H盲nen mukaansa viisaan ihmisen tuli toimia kuin hyv盲n l盲盲k盲rin, joka tarjoaa apuaan siell盲 miss盲 sairaita on eniten, ja asettua sinne, miss盲 typeryksi盲 on eniten, ja nuhdella ja moittia heit盲 heid盲n tiet盲m盲tt枚myydest盲盲n.”
― Onnellisuudesta
― Onnellisuudesta

“Harhailin Bethlehemin sairaalan luo osittain siksi, ett盲 se osui tielleni matkallani kohti Westminsteri盲, toisaalta siksi, ett盲 mieleeni juolahti 枚inen ajatus, jota voisin pohtia parhaiten sen muureja ja kupolia katsellessani. Ajatus oli seuraava: Eiv盲tk枚 hullut ja terveet ole tasa-arvoisia 枚isin, kun terveet makaavat uneksimassa? Eiv盲tk枚 kaikki t盲m盲n sairaalan muurien ulkopuolella uneksivat ole 别濒盲尘盲ns盲 jokaisena y枚n盲 enemm盲n tai v盲hemm盲n samanlaisia kuin nekin, jotka ovat joutuneet muurien sis盲lle? Emmek枚 mekin seurustele 枚isin kuningattarien, keisarien, keisarinnojen ja kaikenlaisen ylh盲is枚n kanssa, kuten hullutkin joka p盲iv盲? Emmek枚 mekin sekoita 枚isin tapahtumia, henkil枚it盲, aikoja ja paikkoja toisiinsa kuten hekin joka p盲iv盲?”
― K盲velyretki盲 Lontoon kaduilla
― K盲velyretki盲 Lontoon kaduilla

“Historia osoittaa, ett盲 ihmiset tekev盲t usein virheit盲, tekev盲t v盲盲ri盲 p盲盲t枚ksi盲, 盲盲nest盲v盲t v盲盲ri盲 ihmisi盲! Ja historia osoittaa my枚s, ett盲 lopulta he maksavat siit盲 kovan hinnan!”
―
―

“Olen saanut 别濒盲尘盲ss盲ni enemm盲n kuin oman osani taikuutta, ja useimmiten tavatessani muita ihmisi盲. Niiss盲 tapaamisissa ja vain niiss盲 on ollut jotakin... En osaa sanoa tarkemmin, vain sen ett盲 toisistamme meid盲n on etsitt盲v盲, jos jotakin haemme, ett盲 silm盲parimme ovat kaksoispisteet, joista seuraa jotakin, t盲smennys tai perustelu.”
― Detaljerna
― Detaljerna
All Quotes
|
My Quotes
|
Add A Quote
Browse By Tag
- Love Quotes 99.5k
- Life Quotes 78k
- Inspirational Quotes 74.5k
- Humor Quotes 44.5k
- Philosophy Quotes 30.5k
- Inspirational Quotes Quotes 27.5k
- God Quotes 26.5k
- Truth Quotes 24k
- Wisdom Quotes 24k
- Romance Quotes 23.5k
- Poetry Quotes 22.5k
- Life Lessons Quotes 21k
- Death Quotes 20.5k
- Happiness Quotes 19k
- Quotes Quotes 18.5k
- Hope Quotes 18k
- Faith Quotes 18k
- Inspiration Quotes 17k
- Spirituality Quotes 15.5k
- Religion Quotes 15k
- Motivational Quotes 15k
- Writing Quotes 15k
- Relationships Quotes 15k
- Life Quotes Quotes 14.5k
- Love Quotes Quotes 14.5k
- Success Quotes 13.5k
- Time Quotes 12.5k
- Motivation Quotes 12.5k
- Science Quotes 12k
- Motivational Quotes Quotes 11.5k